Lohjan Kalaseuran hallitus joutui kokouksessaan 23.2 tekemään tämän vuoden Kuhauistajan osalta päätöksen ja muuttamaan kilpailuaikaa. Kilpailuaika on 20.00-06.00. Lähdössä ei ole siirtymää, mutta poikkeuksellisesti paluussa 30min siirtymä! Eli punnitusjonossa Aurlahdessa oltava viimeistään 06.30.
Kilpailuajan historiallinen muutos johtuu kaupungin ranta-alueiden käyttöön liittyvien lupien myöntämisessä tapahtuneesta kömmähdyksestä, joka ei ollut Lohjan Kalaseurasta johtuva. Samalle viikonlopulle oli myönnetty lupa vesijettien SM-kilpailulle. Asiaa on selvitelty hyvässä yhteisymmärryksessä ja päädytty siihen tulokseen, että Kuhauistajan päivämäärän siirtäminen ei ole järkevää ja helpoimmalla selviämme kisa-ajan lyhentämisellä alkupäästä. Vesijettikilpailut loppuvat lauantain osalta iltapäivästä ja siitä syystä Kuhauistajan alkua siirrettiin parilla tunnilla, jotta kisapäivää ei tarvinnut muuttaa. Lisäksi seuran hallitus päätti siirtymäajasta kilpailun loppuun.