Mestaruusuistelussa jättikuha!

Lohjan Kalaseuran mestaruusuistelu starttasi lauantaina seuran Kalamajalta. Mukana oli upeat 24 venekuntaa! Keli suosi ja aurinko paistoi koko päivän. Kilpailussa sai tuoda puntarille maksimissaan kolme kalaa per kalalaji, mutta se ei juuri vaikuttanut huikeisiin kärkituloksiin. Päivän kovimman paukun esitti kilpailussa yksin uistellut Petri Maaniitty. Isoltaselältä siiman päässä uitettuun Karikko-vaappun tärähti todella upean kokoinen kuha! Jotta jännitystä ei olisi puuttunut oli Petrillä mukana vain pieni haavi. Yksin veneessä ja siiman päässä megakuha, joka ei haaviin mahdu, mitä tehdä? No kuha kylmästi käsipelillä veneeseen, legendaarista! Kuhalla oli painoa 8,075kg ja pituutta 94 senttiä! Apukaloina vielä kolme haukea, joiden yhteispaino yli yhdeksän kiloa. Näillä kaloilla voitto kotiin.
Yhteispisteissä vain hieman voittajasta jäivät Juuso Eloranta, Jussi Eloranta ja Petri Söderholm, joilla oli kolme hienoa haukea. Suurin hauki 8,5kg! Lisäksi vielä yli neljä kiloa kuhaa ja ahveniakin muutama. Komea potti kalaa ja eroa kärkitulokseen vaivaiset 575 pistettä. Kolmanneksi uistelivat tänä vuonna Markku Suomela ja Janne Kavonius.

TULOKSET

KUVAT

 

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.